Arsenal saattaa menettää yhden luottopelaajistaan, kun Barcelona on kiinnostunut Thomas Parteysta. Ghanalaiselta loppuu sopimus tähän kauteen.

Arsenalin manageri Mikel Arteta on kertonut haluavansa pitää Partey joukkueessa, mutta osapuolet eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Nyt kuvioita on saapunut hämmentämään Barcelona.

Barcelona toivoo pystyvänsä houkutteleman 31-vuotiaan keskikenttäpelaajan riveihinsä ilmaiseksi kesällä. The Sunin mukaan Partey olisi halukas jäämään Lontooseen, sillä perheeseen syntyi juuri vauva eikä hän ole halukas asettumaan muualle.

Suurin kysymys koskee lopulta palkkaa. Keskikenttäpelaajalla saattaa olla edessään uran viimeinen ison rahan sopimus, joten hän haluaa ottaa siitä kaiken irti.

Partey on kärsinyt loukkaantumisista Arsenal-uransa aikana, mutta kunnossa ollessaan on ollut tärkeä lenkki joukkueen keskikentällä. Viime kaudella hänelle kertyi kaikki ottelut mukaan lukien 52 ottelua Arsenalin paissa, joista Valioliigassa 35.

Yhteensä Ghanan maajoukkuemies on nähty Arsenalin paidassa 167 kertaa. Osumia on syntynyt yhdeksän.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)