Mika Lehkosuon valmentama Pikkuhuuhkajat jäi alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa alkulohkoon. Hän on vielä laittanut kisoja pakettiin Palloliiton verkkosivuilla.

– Silloin, kun aloitimme, kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että kisapaikkaa tavoitellaan. Se oli ainoa päämäärä – kova tavoite, mutta näimme sen mahdolliseksi. Kova suoritus kisoihin pääseminen olikin. Kisat olivat siitä tavoitteesta tavallaan yksi askel eteenpäin, Lehkosuo näkee.

– Vaikka lähellä olimme, pitää tuloksia kunnioittaa. Ehkä me olemme juuri tämän verran Euroopan huipun takana. Emme olleet vielä ihan valmiita voittamaan EM-kisoissa pelejä ja pääsemään alkulohkosta jatkoon. Se on seuraava askel, jota tavoittelemme jatkossa.

– Tietysti esiinnyimme todella kovia joukkueita vastaan pelillisesti ihan hyvin. Sopivasti jäi hampaankoloon, koska emme niin kaukana olleet lisäpisteistäkään.

Pikkuhuuhkajien joukkueessa oli useita mielenkiintoisia nimiä. Lehkosuo jää myös seuraamaan mielenkiinnolla, mitä heille tapahtuu.

– Mielenkiinnolla tulen seuraamaan, moniko pelaaja tästä joukkueesta tulee pääsemään urallaan Euroopan top 5 -sarjoihin. Heillä on siihen ainesta, ja EM-kisojen pelit varmasti antoivat pelaajillemme lisää uskoa ja energiaa sen tavoittelemiseen.

LUE MYÖS: Näkökulma: Juhannuksena kuollut Lämäri-elokuvan mies piinasi suomalaisia (KiekkoUutiset.fi)