F1-sarjan ikäpresidentin ja kaksinkertaisen maailmanmestarin Fernando Alonson, 43, kausi on ollut karmea. Alonso on yhä pisteittä seitsemän kisaviikonvaihteen jälkeen.

Alonso on pyrkinyt kaunistelemaan tilannetta mediassa, mutta viimeksi ajetun Imolan kisan jälkeen julkitulleet radioviestit Aston Martin-tallin kanssa kertovat koruttoman totuuden.

Alonso oli Imolassa lähellä MM-pisteitä, mutta joutui tyytymään lopulta 11. sijaan. Alonson osalta kaikki romahti virtuaalisen turva-auton myötä.

– Kyllä, kilpailuni on ohi, turhautunut Alonso oli ladannut ensitöikseen tiimiradiossa.

– Olemme niin epäonnisia. Kaikki on meiltä pielessä tänä vuonna, Alonso oli jatkanut.

Alonsoa oli pyritty rauhoittelemaan varikkomuurilta käsin – täysin turhaan. Se sai konkarin itse asiassa vain entistäkin ärtyneemmäksi.

– V*ttu, olen maailman epäonnisin kuljettaja! Ja strategiamme on täysin väärä, Alonso oli tiuskinut takaisin.

Alonsolla on vielä ensi vuosi sopimusta jäljellä. Tällä tahdilla hän ripustaa hanskat naulaan viimeistään kauden 2026 jälkeen.

Alonso on tosin vakuutellut, että hän jatkaa kanadalaismiljardööri Lawrence Strollin omistamassa tallissa vielä aktiiviuransa jälkeenkin. Alonsoa on soviteltu hurjimmissa huhuissa Astonin tiimipäälliköksi.

– Jatkan Aston Martinilla. Haluan saavuttaa tämän tiimin kanssa maailmanmestaruuden. Jos en kuljettajana, niin muussa roolissa, Alonso julisti taannoin.

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)